Joulu!

Minä olen täällä nyt, niemen kärjessä, hiljaisuuden keskellä. Saavuimme uuteen mökkiimme illan suussa. Mökkitietä valaisivat ulkotulet ja rakkaaseen kuuseeni, jonka kasvua olin seurannut koko ikäni, rakentajamme Pasi ja hänen vaimonsa Salla olivat vetäneet valot roikalla. Täysikuun valokeila teki timantteja puiden oksille ja vitivalkoiselle hangelle. Minä katsoin maisemaa ja hengästyin sen kauneudesta. Viimein kotona.

Viime viikolla, kun menimme mökille neljän ystävättäreni kanssa, talo oli vielä tyhjä. Istahdimme rinkiin lattialle odottamaan muuttorekan saapumista. Tunnelma oli jännittynyt, aivan kuin lapsuuden jouluina. Grundellin rekka saapui tuiskun läpi seitsemän aikaan ja siitä se huiske alkoi.

Huonekaluja kannettiin sisään, vapautettiin muoveista ja aseteltiin paikoilleen. Itku pääsi, kun sydänystäväni sisustussuunnittelija Linda asetti sängyn päälle vanhasta ryijystä teettämänsä tyynyn, jossa joutsenet uivat ulpukankukkien keskellä. Niinhän se meillä täällä Puruveden rannalla tapaa olla.

Lautasetkin olivat paikallaan, kun kello löi yhtätoista. Ystävättäreni Mirka keitti sipulikeittoa ja me poksautimme pullon kuohuvaa uuden kodin kunniaksi. Kodin - siltä tämä minusta nyt tuntuu.

Minä tahdon kiittää Design-taloa tästä joulusta; maastoon sulautuvasta, erittäin kauniista mökistä. Joukoa, Lauria ja kaikkia muita Design-Talolaisia, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet unelmani toteutumiseen. Kiitos Iirolle, joka suunnitteli ihanan talomme, kiitos Lindalle, joka suvereenisti ja suurella rakkaudella hoiti sisustuksen ja materiaalivalinnat, sekä kiitos Mirkalle ja Peppille, jotka purkivat kuorman. Kiitos myös Grundellin Markulle, jonka apumiehistä ei apua juurikaan ollut, mutta Markusta sitäkin enemmän. Kiitos Salla erinomaisesta pieteetillä hoidetuista loppuviimeistelyistä. Kiitos Seppo, joka kesän ja syksyn rehki työmaalla Pasin seurana, kiitos Ismo, joka taidokkaasti rakensi tien ja teki kaivon, kiitos Jari, joka taidokkaasti tapetoi ja maalasi, sekä kiitos Heikki tuesta ja kaikista kontakteistasi, joiden avulla tämä koko projekti sujui jouhevasti, vaikka itse asummekin yli 300 kilometrin päässä. Kiitos Vaaran kylä, että meidän perhe saa tuntea olevansa osa tätä kaikkea.

Ja sitten, kiitos Pasi. Sinä huhkit, rakensit päivät ja yöt, teit unelmastani totta yhdessä Design-Talon kanssa. Hankit kompostorin, asettelit taulut ja lamput paikoilleen, ladoit polttopuut koriin ja jaksoit hymyillä koko rakennusprojektin ajan. Sinä annoit sydämesi tähän projektiin. Joulu saa nyt tulla. Syystä, että kaikki hoitui minun sen enempää stressaamatta, olen ehtinyt hankkia lahjatkin. Valmistalo on loistava ratkaisu, etenkin jos sen saa näyttämään yhtä persoonalliselta kuin meidän mökin, tai siis kodin.

Mökki 15.11.2010

Nyt se on sitten alkanut, loppukiihdytys. Jouluaatto lähestyy ja kaikki tuntuu kovin keskeneräiseltä. Tai miten sen sanoisi, talo on varmasti lämmin ja ulkoasu kunnossa, mutta entäs se kaikki muu?

Viime viikolla minut valtasi huoli, jos toinen: oliko ne vessanpytyt, lavuaarit ja hanat varmasti tulossa ja saadaanko ne toimimaan ennen joulua? Ehtiikö valu varmasti kuivua, että parketti saadaan ladottua paikoilleen? Ehtivätkö muurarit latoa kaakelit, entä saadaanko terassin valot asennettua ennen aattoa? Kuinka moni huonekalu ehtii paikalle ja miten on mahdollista muistaa kaikki vessaharjan ja juustohöylän väliltä, mökissä kun ei ole mitään ja kaikki on aloitettava alusta?

Älä huoli, aikataulussa ollaan, vakuuttivat minulle niin rakentajamme Pasi, kuin Design talon puolella projektistamme vastaava Jouko Pannula. Ja katsoessani aikataulua, totesin, että niinhän se on, viimeistelyt ja kiinteiden kalusteiden asennukset ja sähköhommat hoidettaisiin seuraavan neljän viikon kuluessa. Mitä minä tässä oikein hötkyilin?

Kun mielessä risteilevät ystävättärien tarinat epäonnistuneista, pitkälle venyneistä rakennusprojekteista, on täysin ymmärrettävää, että pelko valtaa mielen. Tässä projektissa, tähän mennessä mikään ei ole vielä mennyt pieleen ja sehän tässä askarruttaakin. Sujuiko kaikki näin helposti? Voiko olla mahdollista, että kaikki hanoista lattialaattoihin saapuu paikalle ajallaan ja on laadultaan sitä, mitä tilasin? Täytyy myöntää, että joillekin tavarantoimittajille on sattunut kömmähdyksiä, mutta niistä uskon tietäväni vain murto-osan, sillä Pasi ja Jouko tonteillaan ovat hoitaneet asiat niin, etten minä ole päässyt stressailemaan.

Tämä Pannula on muuten tapaamisen arvoinen kaveri. Muistan vahvasti ensitapaamisemme viime keväänä Design talon toimistolla. Minähän olisin ostanut häneltä ihan mitä vaan, mitä hän olisi käynyt kauppaamaan. Kun ilmeeni luiskahti hiukkasenkin epätietoisuuden puolelle, selitti hän välittömästi asian niin, että naishupakkokin ymmärsi ja sai monesti minut ja mieheni päätymään samaan loppuratkaisuun, vaikka alussa olimmekin täysin eri raiteilla - hienovaraisesti, meitä asiakkaita kunnioittaen. Hänellä on erittäin hyvä maku sisustuksen suhteen ja tietoa ja taitoa rakennusalasta ja materiaaleista vaikka muille jakaa. Kaikesta näkee, että hän tekee työtään intohimoisesti ja haluaa jatkuvasti oppia lisää. Tällainen mies kun saataisiin joka rakennusalan yritykseen, niin alkaisivat hommat luistaa.

Pasi lähetti juuri kuvia kännykkääni, niin hän tekee harva se päivä. Valmiiksi asennettu keittiö ja parketti ja viimeisimpänä roihuava takka. Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on tällä tytöllä mökkihommat reilassa. Enköhän kohta jo soita paikalliselle ystävälleni Ollille, ja pyydä valitsemaan oikein tuuhean joulukuusen.

Mökki 28.10.2010

Heinäkuussa olin hämmentynyt. Vaikka kaakelit, seinäpaneelit, parketti, keittiö, kylpyhuonekalusteet, tapetit jne. asennettaisiin vasta joulun alla, oli ne valittava jo tässä vaiheessa ja vauhdilla. Otimme avuksi Linda Koskisen, muotitoimittajan ja hyvän ystäväni, joka on tätä nykyä hyvin orientoitunut sisutuksen suhteen. Koskinen sisusti myös kaupunkikotimme, johon muutimme nyt syksyllä ja siitä tuli mitä mainioin, meidän näköinen. Minusta onkin äärimmäisen tärkeätä, että sisustussuunnittelija tutustuu perheeseen ennen kuin aloittaa työn, esittää aina lukuisia vaihtoehtoja, eikä ole liian varovainen ja tuo esiin myös hurjimmat visionsa.

Suomessa on jo pitkään ollut vallalla valkean, skandinaavisen, eleettömän sisustuksen aika. Minä ja mieheni emme halunneet tämän tyyppistä sisustusta, olisihan kyse mökistämme: meidän persoonista, muistoista, harrastuksistamme. Me peräänkuulutimme lämpöä, elävää puupintaa, luontoa kunnioittavaa otetta. Itsestään selvää oli myös, että sisätilojen ilmeessä uisivat kalat, kasvaisivat sienet ja marjat ja lentäisivät kurkiaurat.

Myönnän, minulla oli asenneongelma Topi keittiöiden kanssa, joka on Design talon yhteistyökumppani. Olen aina yrittänyt olla ennakkoluuloton, mutta jotenkin pelkäsin, ettei keittiöstä, joka kuitenkin tulee olemaan mökkimme sydän, tulisi persoonallista ja meidän näköistämme. Pelkoni osoittautuivat vääriksi. Valitsimme niin keittiö-kuin wc-kalusteet Topilta ja ryyditimme keittiötä marokkolaisin kaakelein ja Smegin konein. Uskon, että lopputulos tulee olemaan erittäin persoonallinen ja kodikas. Enää pari viikkoa ja lopputulos on silmieni edessä.

Keskeisellä paikalla, kylpyhuoneen melkeinpä lattiaan asti ulottuvan ikkunan edessä tulee olemaan amme. Minä rakastan kylpemistä ja kun tilaisuus tämän tyyppiseen asemointiin mahdollistui, olin innoissani. Myös amme, juuri sellainen kuin halusin, löytyi Desingn talon yhteistyökumppanilta. Odotan jo pitkää kylpyä jouluaattoaamuna lumisen maiseman tulviessa sisään suuresta ikkunasta. Tällä kaikella tahdon sanoa, että liian helppo, yhteistyökumppanilta tuleva ratkaisu ei aina ole se kaikista persoonattomin ja tylsin. Oikealla tavalla asustettuna se näyttäytyy hyvinkin omannäköisenä. Mutta niinhän se menee vaatetuksessakin, asusteet viimeistelevät kokonaisuuden.

Päivä, joka toi onnea

Soitin aamulla työmaalle rakentajallemme Pasi Pekoselle. Räntää tulee, mutta tulkoon. Täällä ovat hommat niin kohdillaan ja aikataulussa, että alahan pakata joulukoristeita autoon! hän naureskeli.



Rakennuspaikka merkittiin tismalleen neljä kuukautta sitten 15.6. ja siitä alkoi perustusten teko. Muistan seisseeni hiekkakentän keskellä varmana siitä, että unelmani joulusta mökillä ei toteutuisi tulevana talvena. Marraskuun alkuun kaavailtu keittiön asennus tai huonekalujen sisään kanto kuun lopulla tuntuivat silkalta utopialta.

Tuosta päivästä on ikuisuus, tai siltä minusta ainakin tuntuu. Ei niin, etteikö mökki olisi noussut vauhdilla, päinvastoin, ajan käsitys on täysin hämärtynyt syystä, että kaikki näyttää tapahtuneen liiankin sukkelasti. Miten on mahdollista, että neljän kuukauden rakentamisen jälkeen talo on melkeinpä muuttovalmis? Ensimmäisen kuukauden ajan, perustuksia tehtäessä minusta tuntui siltä, kuin mikään ei olisi edennyt. 15.7. saapuivat taloelementit. Rekat ajoivat kylään aamuyöstä, mutta olivat liian suuria ja metsätie liian kaponen. Niinpä rekat ajettiin lähimmälle pellolle ja elementit, ikkunat mukaan lukien, kuljetettiin työmaalle kylän perunan kuljetukseen tarkoitetulla lava-autolla seuraavana aamuna. Aamulla työmaalle ajoi myös nosturi ja nosti seinät ja kattorakenteet paikalleen. Oli siinä niin minulla kuin kyläläisillä ihmettelemistä seinien roikkuessa korkeuksissa asuttamattoman mäntymetsän yllä. Päivän päätteeksi tuntui äärimmäisen hullulta avata ulko-ovi avaimella ja astua sisään hiekkakentälle.

Periaatteessa mökistä uupuu enää sisätöitä; laatoitusta, parketin, takan ja seinä- ja kattopaneelin asennusta ja tapetointia. Tässä vaiheessa odottavan aika on pirullisen pitkä. Ulkoa päin kaikki näyttää valmiilta, mutta sohvan kannon kanssa on vielä odoteltava. Ja minä kun luulin, Italiassa asuneena tietäväni jotakin pitkistä odotusajoista ja oppineeni kärsivällisyyttä mallivuosieni aikana ulkomailla seistyäni tuntikausia castingjonoissa. Äkisti olen yhtä malttamaton kuin lapsuudessani joulun kynnyksellä. Tästä talvesta tulee suurten toiveiden toteutumisen aikaa. Tammikuussa lähden pariksi kuukaudeksi Milanoon, Italiaan tekemään unelmieni televisio-ohjelmaa. On hienoa, että sieltä palatessani tiedän, että Punkaharjulla minua odottaa toinen sielunmaisemani. En tiedä, kummasta asiasta olen enemmän innoissani, mutta se on selvää, että juuri nyt kaksi suurta unelmaani näyttäytyvät minulle tosina.

Mökkiblogi

Minulla on unelma, ja on ollut niin kauan, kuin jotain tästä elämästä muistan. Haluan istua jouluaattona takkatulen ääressä Punkaharjulla rakkaimpien ihmisteni ympäröimänä, vihtoa saunan lauteilla Helsingin pölyt ruumiistani, hypätä Puruveden avantoon ja nukahtaa luminen järvimaisema edessäni ulkolyhtyjen luodessa puiden varjoja hankeen. Minä tunnen Punkaharjun, olenhan viettänyt siellä sijaitsevalla vanhempieni mökillä kaikki tähän astisen elämäni kesät, alkusyksyt ja loppukeväät. Mökki ei ole talviasuttava ja niinpä talvet ovat tuntuneet pitkiltä ja ikävän värittämiltä. Muistan elävästi hetket, kun syksyllä lähdön aika koitti, kun auto täyteen ahdetun peräkärryn kanssa starttasi kohti Helsinkiä. Minä tahdoin unohtaa kalaretket, sienenperkauksen öljylampun valossa ja kompostilla riehuneen villisian. Minä itkin ja vihasin jokaista taittuvaa kilometriä. Punkaharjulle palattaisiin uudestaan vasta seuraavana keväänä, ellei sitten viruttaisi talvilomalla maalaistalojen sohvilla riesana.

Kolmisen vuotta sitten ostimme mieheni kanssa tontin vanhempieni mökin naapurista tarkoituksena rakentaa talo, jossa joulutarinastani tulisi tosi. Parin vuoden ajan me etsimme unelmiemme taloa netistä, messuilta, lehdistä, esitteistä ja piirsimme servietteihin lapsenomaisia luonnoksia. Noin vuosi sitten mieheni siirtyi Designtalon palvelukseen ja niinpä kuin huomaamatta asiat alkoivat loksahdella paikoilleen. Arvostamamme arkkitehti Iiro Mikkola piirsi Designtalolle vapaa-ajan talon. Koska talo palveli meitä niin pohjaratkaisunsa kuin ulkonäkönsä puolesta, oli päätös tehty. Meille rakentuisi Punkaharjulle Designtalo.

Prosessin alkuvaiheessa kuulin tietysti rutkasti kauhutarinoita siitä, kuinka yksi jos toinenkin taloprojekti on kylpenyt ongelmissa ja kuinka perhe toisensa jälkeen on ajautunut ilmiriitoihin rakennusstressin kourissa. Täytyy myöntää, että jopa minä ennakkoluuloton seikkailija pelkäsin. Entä jos meille kävisi samoin? Entä jos suuresta unelmasta tulisikin painajainen? Se, miten nopeasti ja helposti asiat ratkaisumme jälkeen alkoivat edetä ja miten huolettomalta minusta on rakennusprosessin aikana tuntunut, saikin minut ymmälleen ja ymmärtämään, että talon rakentaminen voikin itse asiassa olla iloinen ja melkoisen vaivaton prosessi. Itse sen enempää rakennusalaa tuntevana muodin alalla työskentelevänä naisena olen kokenut mökkimme rakentumisen tutkimusmatkana aivan uuteen maailmaan. 

Tavoitteeni persoonallisesta ja oman näköisestä mökistä on toteutumassa. Voiko sellaisen saada, jos kyseessä on valmistalo? Tämän kysymyksen asetin minäkin itselleni perustusten tekoa seuraillessani. Näin kolmen kuukauden jälkeen voin sanoa, että valmistalo oli meidän osaltamme varmasti juuri se oikea ratkaisu. Uskonkin, että unelmani rakentuminen Itä-Suomeen poistaa monen ennakkoluuloisen visualistin käsityksiä valmistaloista.