Soitin aamulla työmaalle rakentajallemme Pasi Pekoselle. Räntää tulee, mutta tulkoon. Täällä ovat hommat niin kohdillaan ja aikataulussa, että alahan pakata joulukoristeita autoon! hän naureskeli.
Rakennuspaikka merkittiin tismalleen neljä kuukautta sitten 15.6. ja siitä alkoi perustusten teko. Muistan seisseeni hiekkakentän keskellä varmana siitä, että unelmani joulusta mökillä ei toteutuisi tulevana talvena. Marraskuun alkuun kaavailtu keittiön asennus tai huonekalujen sisään kanto kuun lopulla tuntuivat silkalta utopialta.
Tuosta päivästä on ikuisuus, tai siltä minusta ainakin tuntuu. Ei niin, etteikö mökki olisi noussut vauhdilla, päinvastoin, ajan käsitys on täysin hämärtynyt syystä, että kaikki näyttää tapahtuneen liiankin sukkelasti. Miten on mahdollista, että neljän kuukauden rakentamisen jälkeen talo on melkeinpä muuttovalmis? Ensimmäisen kuukauden ajan, perustuksia tehtäessä minusta tuntui siltä, kuin mikään ei olisi edennyt. 15.7. saapuivat taloelementit. Rekat ajoivat kylään aamuyöstä, mutta olivat liian suuria ja metsätie liian kaponen. Niinpä rekat ajettiin lähimmälle pellolle ja elementit, ikkunat mukaan lukien, kuljetettiin työmaalle kylän perunan kuljetukseen tarkoitetulla lava-autolla seuraavana aamuna. Aamulla työmaalle ajoi myös nosturi ja nosti seinät ja kattorakenteet paikalleen. Oli siinä niin minulla kuin kyläläisillä ihmettelemistä seinien roikkuessa korkeuksissa asuttamattoman mäntymetsän yllä. Päivän päätteeksi tuntui äärimmäisen hullulta avata ulko-ovi avaimella ja astua sisään hiekkakentälle.
Periaatteessa mökistä uupuu enää sisätöitä; laatoitusta, parketin, takan ja seinä- ja kattopaneelin asennusta ja tapetointia. Tässä vaiheessa odottavan aika on pirullisen pitkä. Ulkoa päin kaikki näyttää valmiilta, mutta sohvan kannon kanssa on vielä odoteltava. Ja minä kun luulin, Italiassa asuneena tietäväni jotakin pitkistä odotusajoista ja oppineeni kärsivällisyyttä mallivuosieni aikana ulkomailla seistyäni tuntikausia castingjonoissa. Äkisti olen yhtä malttamaton kuin lapsuudessani joulun kynnyksellä. Tästä talvesta tulee suurten toiveiden toteutumisen aikaa. Tammikuussa lähden pariksi kuukaudeksi Milanoon, Italiaan tekemään unelmieni televisio-ohjelmaa. On hienoa, että sieltä palatessani tiedän, että Punkaharjulla minua odottaa toinen sielunmaisemani. En tiedä, kummasta asiasta olen enemmän innoissani, mutta se on selvää, että juuri nyt kaksi suurta unelmaani näyttäytyvät minulle tosina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti